Matkalla

Minun elämän mittainen polkuni alkoi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa lauantaina 5.3. vuonna -94 iltamyöhällä. Ihan tavallinen keissi. Kasvoin, kävimme ukin kanssa tankkimuseossa, sain pyörän lahjaksi ja nukuin ensimmäiset yöt pitäen tangosta kiinni. Äiti raahasi pyörän kerrostaloon. Tampereelta Kangasalle, sieltä eteenpäin Kuopioon ja Siilinjärvelle. Lukiot ja armeijat lusittuna maailmalle. Ei mitään hajua mitä halusin, joten menin ”jatkolukioon” eli Savonlinnaan opettajankoulutuslaitokseen. Hyvä ammatti pesäpallon kanssa. Olisinpa miettinyt ilman pesäpalloakin. Pari pistoa pelaamaassa kauempana ja nyt hetken kiinni Joensuussa.

Pesäpalloa ajauduin pelamaan pesiskoulun kautta. Meidän taajamassa, Vuorelassa, ei oikein ollut vaihtoehtoja kuin pelata jalkapalloa tai jalkapalloa. Lätkä oli kallista ja isälläni mitta täysi omasta urastaan. Pesiskoulut toi kesälle tekemistä, ilosta en niinkään muista. Kovin mukavuudenhaluinen ja mustavalkoinen olin nuorena, jälkimmäistä helposti edelleenkin. Pelasin jonkin verran tietokoneilla ja Star Wars oli aivan suosikkitavaraa. Ei mitään urheilija-ainesta, ajatteli varmaan vanhemmatkin. Mutta sitten jokin napsahti..

Aloin sattuman kaupalla pelata pesäpalloa ihan joukkueessa joskus 3-4 luokan aikoihin. Muistan ensimmäisen leirini, sattui sopivasti olemaan Siilinjärvellä. Pelaaminen itsessään ei oikein herättänyt mitään valtavaa fanitusta tai yhdessä oleminen. Tajusin, että pystyin lyömään aika hyvin, painavia lyöntejä ikäisekseni. Tai sitten aivan surkeasti. Ja sieltä se napsu tulikin. Jukratutti olla huono. Harmitutti. Tiedätte, mitä sanaa kierrän. Sekuntiakaan ei voinut olla huono.

Aloin treenaamaan pesäpalloa tosissaan melko nopeasti tuon jälkeen. Isäni kävi vetämässä extratreenejä kaksin kaukalolla ja lopun ajan löin omista syötöistä jatkuvasti ja yömyöhäänkin, jos intoa oli. Ja hyvä, että olikin. Siellä olisi kuitenkin ollut World of Warcraftia ja kaikkea muutakin tarjolla. Sitäkin pelasin toki. 😉 Kävin pelaamassa tennistä yhden talven. Kaksi kesälajia ei olisi onnistunut yhtä aikaa. Jälkeenpäin olen jossittelut, josko sitä olisi valinnut mielummin tenniksen. Yksilölajissa saa keskittyä itseensä. Syyttelyssä ja selkääntaputtelussa.

Molemmat vanhempani on kovia tekemään töitä ja innostumaan millon mistäkin miksikäkin aikaa. Ahmin kirjallisuutta ja lukion kursseja ravinnosta ja psyykkisestä valmennuksesta. Pyysin sparrausta kovilta pelaajilta ja valmentajilta. Kysyin saanko tulla vanhempien ryhmään treenaamaan, pääseekö try-outille? Mitä kehittäisit jos… Miltä mun peli näyttää vastustajan näkökulmasta? Valmentajalegenda John Woodenin tunnettu mieti kuuluu, että..

Success comes from knowing that you did your best to become the best that you capable of becoming.John Wooden

Menestys seuraa, kun tiedät tehneesi (jokaisen päivänä) parhaasi tullaksesi parhaaksi versioksi itsestäsi. Freestaililla suomennettuna. Hauska yhdistää pisteitä näin jälkeenpäin ja huomata seuranneensa näinkin viisasta ajatusta. Kuulin tämän mietteen 2019. Pesis alkoi olla siinä vaiheessa jo pois kuvioista.

Mentaalivalmennukseen minut ajoi palo tehdä asiat niin hyvin, kuin pystyin. Jotta ei tarvitsi jossitella joka käänteessä, että kun piti sitä ja tätä. Yhden kosketuksen taktiikalla. Olin aikaisemmin äärimmäisen ankara piiskuri itselleni. Onhan se helppoa haukkua itseään. Vaikkapa laiskaksi, hölmöksi tai muuten vaan sopimattomaksi. Laiska ei sovi tippaakaan luonteeseeni — yritän jatkuvasti tehdä fiksuja ratkaisuja. Mieluiten vielä sellaisia ratkaisuja, jotka ovat oikeita, mutta eivät yleisen mielipiteen mukaisia. Eli mikään itsesoimailu väitteeni, mutta viha jää itsensä soimailusta.

Lopeta sinäkin heti, olet se ihminen kenenkä auttamisesta olet vastuussa. (Jordan Peterson — 12 elämänohjetta.) Valmentaja kritisoi, hänelle maksetaan siitä. Joukkuekaverit nostaa ja kannustaa. (Wooden) Jos siis halutaan voittaa. Jos pidetään vaan hauskaa niin voitte sopia eri säännöt. Menestyminen kun on monen muun asian kukoistamisen sivutuote.

Itsesoimaus oli ehkä suurin murheeni yhdessä tappavan halun olla paras versio itsestä. Olin urheilijaminältäni hyvin itsekäs. Aika on tärkeä mittari. Jos asiat ei mene niin kuin haluan, on täysin turhaa täällä istuskella muille tekemässä jotain. Yksilöurheilija.. Opin, ettei treenaamalla enemmän kuin muut pääse pidemmälle siitä C-B junioreista. Minun mielestäni siis. Sitten pitäisi treenata fiksummin ja arvostaa lepoa. Apua on myös pelata mielummin ässäparilla kuin patakakkos-herttaseiskalla geeni-texas holdemia.

Minun oma kupla puhkesi, kun rikottu selkä ja ulkomaanvaihto pisti asioita perspektiiviin. Pelaaminen oli ehkä enemmänkin vain ”tapa” tehdä. Opittua. Sunk-cost. Ei voi lopettaa, kun on niin paljon jo heittänyt panokseksi. Ei ollut enää urheilija-minää ja minäminää, kun aloin pohtia..

Minkälaisia asioita tekisin, jotta aamulla ja illalla voisin todeta tekeväni näitä asioita vaikka päivä olisi viimeinen?

Kokisin eläväni 7 päivää viikossa vs. luovin eteenpäin ”hyviä ratkaisuja tässä tilanteessa” tekemällä.

Siksi viimeisinä vuosina valmentajana avasin palaverit, että jos joku tarvitsee apua yhtään missään pesäpallon ulkopuolisessa asiassa tai tajuaa, että tämä homma pitää kyllä nyt jättää, niin tule juttelemaan. Pistetään hommaa eteenpäin. Tehtäväni on auttaa ihmisiä olemaan parempia ihmisiä ja sen sivutuotteena tulee parempia urheilijoita. Jos ”valmennetaan urheilijoita” niin siinä sovelletaan MIG-hitsausta puiden pilkkomisen välineenä.

Yleensä hyvät systeemit toimivat aihepiiriensä ulkopuolellakin. Ensin pitää kuitenkin ymmärtää, mitä ollaan tekemässä. Arvostan esimerkiksi asunto- ja osakesijoittamisessa pokerinpelaajataustaisia henkilöitä. Riskin kanssa eläminen yhdistää. Olisi siitä hyötyä myös urheilussakin. Stressi ja riski esiintyy yleensä yhdessä. Jos on riskiä mukana, niin silloin stressi voi olla tapa käsitellä sitä. Kun määritellään, että stressi on tunnereaktio tilanteeseen, jossa sinulle on tehtäviä, joita et halua tehdä. Niin.. Ymmärtänet pointin. Haluatko olla ratkaisemassa, luotat tehneesi parhaasi eilen ja selviät hengissä huomiseen? Karrikoidusti kärjistäen.

Missä menen nyt? Samalla matkalla. Hyviä juttuja tulee ja menee. Usein pitää sanoa ei, että voi sanoa haluamilleen asioille kyllä. Teen Mentaalipallolle sisältöä ja vastaan pitkistä videoista, ääniraidoista ja ilmeestä, koska pidän siitä. Välillä innostaa ihan jukrasti. Voin kuunnella omaa materiaalia podcastinä tai katsoa Youtubevideota omalta TVltä, aika siistiä.

Katso meidän videoita, lue tulevia blogeja ja jaa hyviä juttuja eteenpäin, jos niitä näät. Annan kolme tipsiä, koska ”se piirtää kenellä on liitu”.

1. On eri asia nimittää itseään harrastelijaksi, puuhastelijaksi tai miksikä vaan kuin huippu-urheilijaksi. Minulla on yhteisenä projektina asuntosijoittamista perheen kanssa. Sanomalla, että olen asuntosijoittaja — käyttäydyn, puuhailen ja toimin aivan eri tavalla kuin sanomalla ”opiskelevani vain asuntosijoittamista”. Opiskelu on loputonta, kaikki ovat oppilaita.

2. Tärkeät asiat mitataan ajassa. Jos urheilu on tärkeää, siihen pitää mennä eniten aikaa. Kuuntele Anni Vuohijoen vierailu Joni Jaakkolan Väkevää elämää -podcastissä. Ota pleikkarin ja telkkarin töpseli pois seinästä aina, kun et käytä niitä. Luo kitkaa asioiden väliin, jotka vie pois tavoitteistasi.

3. ”Miksi just minä oon oikeassa?” on valtava kysymys kysyttäväksi joka ikinen kerta, kun väittelet tai kieltäydyt kokeilemasta vaikkapa meditaatiota. Viideltä aamulla herääminen ja tehokkaat tunnit ei toiminut minulle viime helmi-maaliskuussa. Luin asiasta, kokeilin kuukauden, tykkäsin joistain asioista, toisista en. Voisi toimia nyt, jos kokeilisin uudestaan. Ei ole tarvetta sanoa ”ei toimi minulla” vaan voit keskittyä vaikkapa ystävääsi ja sanoa, että good job, kun olet innostunut.

Totuuden löytäneiden kanssa on yleensä tylsää ja nopeaa keskustella.

Vältä heitä kuin coronaa.